Natten
Nattens ro och vila lyste med sin frånvaro. Tårarna rann och blötte kudden natt efter natt. Många frågor ropades ut i natten:
-Varför? Varför?
Ekot skallade i den mörka och kalla natten, där endast ugglor hoade och vargar ylade. Kylan förstärkte ljuden så ekot fyllde hela rymden.
Ekot skrämde, slog tillbaka.
Hur länge skulle ekot slå? Fanns det ingen gräns, inget som stoppade ekot?
Ekot slog och slog ända tills gnistan av den tände ett ljus.
Tänk om man istället för alla skrämmande ljud som fyller natten, skulle fylla natten med mjuka ord, kärleksfulla ord, smekningar istället för slag och låta dessa eka i natten och fylla rymden, allting kom ju tillbaka.
Ljuset tändes även månljuset som reflekterade tillbaka och i det skenet kunde man även ge akt på hur man själv framkallat det skrämmande ekot. En ännu större ljusning tändes och den mörkaste natten förvandlades till en förväntan.
Alla miljarder ljus blev synliga där man för varje ljus fick vidröra den eviga rymden. Natten vandrade inte bara hand i hand med ekot utan även med drömmen. Drömmen där under kunde ske och drömmar som kunde slå in. Till sist bildade alla dessa ljus en gyllene bro till den klara morgonljusets gryning.
Detta pånyttfödelsens under att upptäcka ekot och drömmen blev en vandring på den gyllene bron, där varje natt gav förnyade ögon och vila så att man fick kraft att dra vidare tills man lämnat det kortvariga ljusvågorna och hamnat i det långvågiga ljusskenet därifrån man kunde blicka och se att man egentligen aldrig varit utan ljus utan att man vänt sig ifrån solen.
Till detta byggde natten upp immunförsvaret så att man för varje natt blev uppbyggd för att klara av en kamp till på stegen som ledde uppåt och på så vis klättra ett steg i taget mot en ljusare värld.
The peace of the night was away. The tears watered the pillow night after night.
Many questions were cried out into the night:
-Why? Why?
The echo clanged in the dark and cold night, where you just heard the owls and the wolves howled. The coldness made the noises louder and they filled the whole atmosphere.
The echo frightened, beated retroactivly.
How long was the echo beating? Was there not any stop?
The echo beated and beated until the the spark lit a light.
If you instead of all the frightening noises which filled the night would fill it with soft words, with words of love, with caresses instead of blows and let them echo in the night and fill the atmosphere, everything was coming in retroactive motions, you know.
The light was lit even the moonlight which reflected and in the light you could see how you yourself created the frightening noises. A greater light was lit and the most dark night was turned into expectations.
Milliards of lights were visible where you of every light could touch the eternal space. The night was not just accompanied by the echo but also wandered hand in hand with the dream. The dream where wonder could happen and the dream which could happen in real life.
The night even built up your immune defence so you of each night was rebulit to manage one fight more on the step which led up and in that way climb step by step forward to a brighter world. At last all these lights made a golden bridge into the daybreak.
This rebirth wonder to discover the echo, the dream and the strength from former nights became a wandering on the golden bridge where each night gave new eyes and rest so you could manage wandering forward until you could leave short light waves and come to the long waves lights wherefrom you could see and discover that you in fact never had been without lights but that you just had turned away from the sun.
Yö
Yön rauha oli poiessa. Kyynelheet kastelit polsterin yö yön perästä. Monet kysymykset huuethiin ulos yöhön.
-Miksi? Miksi?
Kaiku kaikuu pimeässä ja kylmässä yössä, missä haukat vain huiluit ja susit ulvot. Kylmyys teki äänet kovemaksi ja täytti koko avaruksen.
Kaiku pöläätti, löi takasin.
Kunkas pitkhään kaiku piti lyä? Eikos sillä yhthään raijaa löytyny? Eikos mikhään topanu sitä?
Kaiku löi niin pitkhään ko kipele siittä sytytti valon.
Jos sen siihan ko kaikki pöläättäväiset äänet mikkä täytit yön täyttäis yön kaunhiila sanoila rakauden sanoila, lempiämisellä sen siihan ko lyönit ja antais net kaikua ja täyttä avaruksen, kakki hän tulit takasin.
Valot sytyt, kuun valot kansa, joka viskasit takasin ja siinä valoossa sitä saattoi kansa nähhä ette sitä itte oli tehny sen pölättävän kaikun. Vielä suurempi valo syttyi ja se kaikhiin pimmein yö muuttu ootoksi.
Miljardi valoja tulit näköselle josta joka valosta sai koskea sitä iänkaikkista avaruusta, ko yö ei aivan tuonu kaikua ko kansa tuli käsi käessä unen kansa. Uni missä ihmeitä saattoi tapahtua ja unet mikkä löi sisäle. Uni joka saattoi avvasta oven rajoitutheen valo tiehen. Viimen kaikki net valot tehit loistavan sillan aamu valhoon.
Siihen yö rakensi vastutuskykyn ette joka yöstä saattoi rakentua ja sitten vahvistettynä pärjätä yhen taistelun vielä ylös ja sillä mallila kiivetä askel, askel perästä valomphaan mailhmaan.
Se uuesta syntymisen ihme ette havata kaikun, unen ja vahvistominen entisistä yöistä tuli kulkelju loistavan sillan päälä, missä joka yö antoi uuet silmät ja levon ette sai voima jatka etheenpäin niin pitkhään ko sai jättä net lyhy valon aalot ja tulla siihen pitkä aalo valhoon missä pääsi näkheen ette sitä ei koskhaan ollu ollukhaan poiessa valosta vain ette sitä itte oli kääntynny pois valosta.
Stina Rova